Hankkeen toiminta-aika: 1.9.2025-31.12.2027
Hankkeen kuvaus lyhyesti: Hollannista Savoon -kehittämishankkeessa pyritään vahvistamaan Pohjois-Savon maatalouden elinvoimaisuutta ja jatkuvuutta kehittämällä kansainvälistä yhteistyötä hollantilaisten maatalousyrittäjien ja opiskelijoiden kanssa. Tavoitteena on lisätä yrittäjien osaamista, motivaatiota ja verkostoja, jotta tilojen kehittäminen saavat uutta nostetta.
Tavoitteet ja millaisiin ongelmiin hankkeella haetaan ratkaisua: Pohjois-Savossa tilanpidon aloittamistukia on saanut vuosittain alle 20 uutta yrittäjää. Myös tuotannon määrä on vähitellyt laskenut. Tämä on huolestuttava käänne. Tarvitaan uusia ratkaisuja ja uusia osaajia, jotta perusmaataloudessa päästään takaisin kasvu-uralle. Hankkeen tavoitteena on kehittää tietoisuutta, henkisiä valmiuksia ja asennetta sekä rakentaa sopivia jatkopolkuja. Ensimmäisessä vaiheessa polkuja ovat esim. tutustumiset, työharjoittelut ja työjaksot Pohjois-Savon maatiloilla. Lisäksi kootaan alueen maataloudesta ja maatiloista tietoa englanniksi.
Hankkeen konkreettisia toimenpiteitä:
– TP1 Yrittäjien ja sidosryhmien aktivointii sekä tilannekuvan tarkentaminen
– TP2 Yrittäjäryhmä tienraivaajana
– TP3 Suomalaisen maatalousyrittäjän valmiuksien kehittäminen
– TP4 Suomalaisille maatiloille uuden toimintamallin kehittäminen
– TP5 Tiedonhankinta ulkomailta ja kansainvälisen yhteistyön fasilitointi
– TP6 Tietopaketin työstö sekä hankeviestintä
– TP7 Koordinointi
Hankkeen tuloksena tunnistetaan maatalousyrittäjien kv-valmiuksien kehittämistarpeet maakunnassa ja tuotetaan niihin ratkaisumalleja. Pohjois-Savon maatalouden tunnettavuus Hollannissa kasvaa, maakunnan maatalousyrittäjien oman arvon tunne kasvaa ja maatalous saa uutta nostetta sekä motivaatiota kehittyä edelleen.
Kohderyhmä: Hankkeen pääasiallisena kohderyhmänä ja ensisijaisina hyödynsaajina ovat pohjoissavolaiset maatalousyrittäjät, jotka haluavat verkottua ennakkoluulottomasti sekä etsiä uusia ratkaisuja oman tilan kehittämisen ja jatkuvuuden tueksi. Välillisinä kohderyhminä ovat pääkohderyhmän kautta kokemuksia saavat muut maatalousyrittäjät sekä keskeiset sidosryhmät (mm. oppilaitokset, meijeriosuuskunnat, MTK, asiantuntijaorganisaatiot).
Toimialue: Pohjois-Savo
Hankkeen toteuttajat:
Savonia-ammattikorkeakoulu ja Töitä Suomesta Oy
Hankkeen rahoittajat: Päärahoitus tulee Euroopan maaseuturahastosta 2023–2027 Pohjois-Savon ELY-keskuksen kautta. Osarahoittajana toimii Olvisäätiö sekä hankkeeseen osallistuvat maatilat.
Yhteyshenkilöt:
Mika Repo, Savonia-amk, mika.repo@savonia.fi, 044 785 6022
Anu Tiikkainen, Savonia-amk, anu.tiikkainen@savonia.fi, 044 785 5638
Riikka Koskinen, Töitä Suomesta oy, riikka.koskinen@toitasuomesta.fi, 050 354 5028
Löydät hankkeen somesta nimellä Laari.info (Instagram, Facebook, YouTube)
Hankkeen julkaisut: